Kadonneiden muistojen saari

Näytätte harvinaisen todelliselta tänään, neiti.

Hymyilet minulle vaikka arpiasi särkee enemmän kuin aikoihin

sillä sellainen sinä vain olet

- ainakin minulle. 

Jotkut ehkä sanoisivat sinua mielikuvitusystäväkseni

pyh

olen liian vanha sellaiseen.

Lainaat kehoani juodaksesi kupillisen kamomillateetä josta pidät kovasti

ja minä pysyn vierelläsi.

Sitten Hän saapuu paikalle

ja lähdette yhdessä katsomaan Kotianne, kuten teillä on tapana.

Kun palaatte takaisin, olet häilyvämpi ja utuisempi

äänesi värisee kun kerrot taas, että Kotia ei ollut enää.

Olet sanonut sen niin monesti mutta et vaikuta muistavan.

Sinun on kai vieläkin vähän vaikeaa käsittää sitä

ja vaikka Hän ymmärtääkin sen, Hän ei tahdo päästää sinua menemään yksin

kadonneiden muistojen saarelle.

Sneak peek

"Flannilla oli vaikeuksia muistaa äitinsä kasvoja, vaikka oli kulunut tuskin kuunkiertoakaan siitä kun heidän tiensä erkanivat. Silloin hänen fyysisesti hyvin heikkokuntoinen äitinsä oli tuonut hänet Flannin sedän, Sén luokse. Tyttö ei kuullut mitä nuo kaksi puhuivat keskenään ennen kuin äiti lähti, mutta pian kävi ilmeiseksi että hänestä kuorittaisiin vuosien mittaan esiin kovaksikeitetty soturi. Ajatus tuntui tytöstä kovin kaukaiselta, hänhän oli nähnyt vasta seitsemän kesää. Sé oli nyt hänen isänsä, ja tämän poika Ánle hänen veljensä. Hän ei osannut surra muutosta, ja tuli toimeen koko kylän väen kanssa, vaikka olikin kovin arvaamaton. Hän saattoi muuttua hiljaisesta hiirestä ärhenteleväksi kiusanhengeksi muutamassa silmänräpäyksessä."

Pätkä tähän mennessä kirjoitetusta raakiletekstistä. Työnimenä on Wolves of Erin (WoE), mutta se tulee todnäk muuttumaan jossain vaiheessa. Kyllä tästä jotain tulee. Ehkä. :D

Kaikki järjestyy

"Aamut takapihalla,
tupakan ja sitruunaisen tiskiaineen tuoksu käsissäni
Auringon pehmeä lämpö kasvoillani
Tuuli silittää poskeani,
tunnen sen kepeän kosketuksen ihollani
kuten lapsena tunsin sen
kun äiti pyyhki kyyneleet poskiltani ja sanoi
"Kaikki järjestyy"."

Osasto 5

Huoneeni osasto 5:llä on kuin elokuvasta. Se on pieni. Seinät ovat valkoiset, kuten kaikki muukin huoneessa. Verhot ja vuodevaatteet ovat lemmikinsiniset. Kolmannen kerroksen ikkunasta näkee jo hieman kellastuneita puita sekä jonkin vanhaa tehdasta muistuttavan rakennuksen, jonka piippu on punaisista tiilistä rakennettu. Huoneessani kuuluu vain sadeveden tanssi katolla, näppäimistön vaimea naputus ja yhteishuoneesta kantautuva tv:n sekava ääni. Minulla on  kovin epätodellinen olo.

Juuri nyt kaipaisin tupakkaa, hyvää viskiä, pehmeän nojatuolin, viltin ja jazzia. Niin, ja kissani syliini kehräämään. Rakastan sitä eläintä enemmän kuin osaan edes kuvailla. Syy siihen mikä minut sai tänne lähtemään, oli itse asiassa juuri se kissa. Ajattelin tappavani itseni, mutta sitten mietin kuka ruokkii viattoman pikku kissanpennun siihen asti että ruumiini löydetään. Kirjoitin äidille viestin että voitko ottaa kissan, mun on ihan pakko päästä sairaalaan.
Kiitos, Taika.

Ihan tavallinen tyttö

Se tykkää kissanpennuista

kukkasista

keijukaisista

ja korkokengistä

kaikesta kimaltavasta.

Mutta sen sydämessä asuva kurjuus

on kamalaa katseltavaa joskus

kun se kiduttaa itseään

kiloilla

kaloreilla

ja kipeillä haavoilla.

Se on

Ihan Tavallinen Tyttö

jolla on kourallinen liikaa murheita

ja kiivas mielikuvitus.

Se on Ihan Tavallinen Tyttö

jolla on harrastuksia, unelmia ja intohimoja.

Se on

Ihan Tavallinen Tyttö.

Se kirkuu ja se kikattaa
se vihaa ja se rakastaa.

Tahtoisin

Tahtoisin olla se tyttö

jolla on pörröinen letti, sievä kukkamekko ja punainen kaulahuivi

niin, ja isot aurinkolasit.

Se, joka siemailee espressoa keskustan kuppiloissa

ja kirjoittelee runoja.

Tahtoisin olla se tyttö

josta huokuu luovuus

ja jonka herkkä taiteilijasielu näkyy uloskinpäin.

Näyttäisin ihan metsänhengeltä.

Tahtoisin olla se tyttö

joka muisuttaa tuulessa huojuvasta

kuuraisesta viljasta,
se tyttö, joka kulkee mukana kaikkien unissa.

Parasta ennen

Silmiini palanut kuvia kuolemasta

kipu polttaa ruumistani

jokin mätänee sisälläni

Parasta ennen-päiväykseni on mennyt.

Usva

Kuljen sumussa.
Värit ovat epäselvät, enkä näe juuri käsiäni pidemmälle. En näe tulevaisuuteen. En osaa arvata mitä on vastassa, ja se kiusaa minua.
Jatkuuko polku yhtä kivikkoisena
vai päädynkö kenties pian maantielle,
josta joku poimisi minut kyytiin?

Kenkäni ovat kuluneet puhki.
Kylmä ja kostea vesi litisee varpaideni välissä,
ja saa jalkani tuntumaan lyijynraskailta.

Hengityksenikin höyryää,
ja minusta tuntuu että sisälläni on samaa sumua kuin ulkona.

Soft day

Tihkusade sumentaa näköni,
navakka tuuli läpäisee flanellipuseroni ja villamyssyni.
Katson lehtisadetta ja huomaan innostuvani reissusta
josta oletin tulevan yhtä piinaa.
Joka kuukausi toistuvat kivutkaan eivät tunnu niin pahalta ulkoilmassa.
Frisbee lentää väärään suuntaan
nauran itselleni
naakka säikähtää kovaa ääntä.
Tieltä kuuluu tasainen ääni
klip klop
kun joku taluttaa siellä hevosta ja koiraa.
Järvi tyrskyää niin että se näyttää mereltä.
Sadevesi ja tuulenpuuskat
kantavat huoleni pois,
ja sydämeni on jälleen kevyt.

Edes hetken verran.

Kun tulen sisään
kuuluu tuttu ääni
"Selvisit hengissä"
"Joo", vastaan virnistäen.
Mieleni tekee lämmintä maitoa ja suolatikkuja.

Anan ja nälänkin äänet ovat taas hetkeksi hiljentyneet.

Lukusarja

173, 84, 74,5, 55, 1000.

Lukuja lukujen perään. Vaakoja, mittanauhoja, menneisyyden aaveita ja kaukaisia haaveita. Yritän etsiä itseäni numeroiden joukosta mutta en löydä. En näe itseäni siellä. Panikoin. Olen liian suuri ollakseni listalla.
Listalla johon kaikki oikeat syömishäiriöiset
ja kauniit ihmiset pääsevät.

Olen palasina.

Tunnen sen

Tunnen sen

hiipivän sieluuni

kissanpennun kepein askelin

viattomasti ja pehmeästi se kulkee

polttaen reikiä sieluuni

joka ikisellä askeleella

Tunnen sen

hiipivän sieluuni

ja pidän siitä.

Leikkiä vain

Kissat juoksevat ympäri taloa jahdaten toisiaan. Pikkuisten tassujen rytmikäs töminä saa minut hymyilemään ohikiitäväksi hetkeksi ja unohtamaan itseinhoni. Pian se kuitenkin palaa entistä vahvempana ja tukehduttaa minua tutulla otteellaan.

Olen syönyt liikaa.
Tunnen kylmien käsien hiipivän kurkulleni.
Olen lihava.
Paine päässäni kasvaa.
Vihaan itseäni.
Näkymättömät kädet murtavat niskani. Kuulen rusahduksen mutta en tunne mitään.

Hetkeksi uni haihtuu.  

Ahdistus

Vanhoja arpiani särkee. Ne sykkivät, kuin huutaen tulla revityksi uudelleen auki.
Tahtoisin huutaa mutta kurkustani ei lähde pihaustakaan. Olen kivun ja ahdistuksen lamauttama, rikkinäinen tyttö. Epävireinen soittorasia.

Antakaa minun nukkua tämä tuska pois. 

 

 

Voima

Minun on turha tuntea syyllisyyttä - koska en ole syyllinen.
Minun on turha tuntea itseni rumaksi - koska en ole. Ja vaikka olisinkin, sillä ei olisi väliä jos minulla olisi ystäviä jotka näkisivät ulkokuoreni läpi. 
Minun on turha jäädä vellomaan menneisyydessäni - sitä ei enää ole, se on olemassa vain mielessäni ja muistoissani. Se ei enää uhkaa minua.

Kaipuu

Kutakuinkin kesy susi

asuu ihmisten keskellä

ystävystyykin joidenkin kanssa

Jostain muistinsa kätköistä

hypähtelee silloin tällöin pieniä muistonsiruja

tuoksuja

ääniä

varjoja

Kuin sadepisarat

ne putoilevat hänen mieleensä

jättämättä rauhaan

Ja vaikka hän ei näitä pisaroita

kunnolla ymmärtäisi

hän tietää kaipaavansa niitä hetkiä

kun hän oli villi

Mutta kumpaa kaipaisi enemmän

-

metsän laulua

vai lämmintä syliä?

 

 

Destruction

I just killed my inner child
cut her into pieces
starved her to death
Would you help me bring her back
for she trusts me no more

Back to the wild

My heart beating
chest burning
with anticipation

I walk tiptoe to the forest
barefoot
and feel the earth's heartbeat

There are no words
to describe it

the unity
The race
back to the wild.

Cage of flesh

Everything is hazy
thoughts spinning in my head
memories
from moments long gone
hidden in the dusty corners
of my soul

I slide on the floor, close my eyes
and I can almost feel
my teeth sinking in warm flesh
ripping it open

It's like an old film
right before my eyes

I remember the time
when my fur was so wet
that it felt heavy to walk
I remember
the soft nuzzles
of another one of my kind
I remember
running for so long it felt like my lungs were on fire
I remember
myself
from before the time I was put in this cage.