Näytätte harvinaisen todelliselta tänään, neiti.
Hymyilet minulle vaikka arpiasi särkee enemmän kuin aikoihin
sillä sellainen sinä vain olet
- ainakin minulle.
Jotkut ehkä sanoisivat sinua mielikuvitusystäväkseni
pyh
olen liian vanha sellaiseen.
Lainaat kehoani juodaksesi kupillisen kamomillateetä josta pidät kovasti
ja minä pysyn vierelläsi.
Sitten Hän saapuu paikalle
ja lähdette yhdessä katsomaan Kotianne, kuten teillä on tapana.
Kun palaatte takaisin, olet häilyvämpi ja utuisempi
äänesi värisee kun kerrot taas, että Kotia ei ollut enää.
Olet sanonut sen niin monesti mutta et vaikuta muistavan.
Sinun on kai vieläkin vähän vaikeaa käsittää sitä
ja vaikka Hän ymmärtääkin sen, Hän ei tahdo päästää sinua menemään yksin
kadonneiden muistojen saarelle.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti